Ajankohtaista

01.11.2017

Jokioisten kunta mukana HÄME17 valmiusharjoituksessa


Maakuntarajat ylittävät valmiusharjoitukset HÄME17 ja PIRKKA17 alkoivat 7.11.2017. Valmistelevia harjoitustehtäviä on jaettu harjoitteleviin kuntiin keväästä lähtien, mutta tositoimissa on oltu viimeisten kolmen vuorokauden ajan.

7. - 9.11.2017 järjestettävillä valmiusharjoituksilla on pyritty testaamaan yhteiskunnan kykyä selvitä laajasta ja pitkittyneestä häiriötilanteesta. Valmiusharjoituksia on toteutettu yhteistyössä Etelä-Suomen sekä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston sekä Panssariprikaatin kanssa yhteisellä tilannekehyksellä.

Valmiusharjoituksen skenaariona on ollut voimakkaasti kiristynyt kansainvälinen tilanne, jossa sotilaallisen voimankäytön mahdollisuus on korostunut. Harjoituksen teemana on ollut hybridivaikuttaminen ja siihen erityisesti liittyvä informaatiovaikuttaminen. Harjoituksen tavoitteena on ollut oppia tunnistamaan informaatiovaikuttaminen, luomaan tilannekuva sen laajuudesta ja oppia reagoimaan siihen oikein.

Yhtä aikaa toteutettavilla harjoituksilla rakennetaan myös malleja valmiusharjoitustyötä vuonna 2020 jatkaville maakunnille. Harjoituksessa ovat mukana kaikki Kanta- ja Päijät-Hämeen 20 ja Pirkanmaan 22 kuntaa sekä kattava joukko alueen viranomaisia, kirkko, kolmannen sektorin ja elinkeinoelämän edustajia sekä puolustusvoimat.

Hämeessä on harjoiteltu ensimmäisenä päivänä yhteisesti työryhmätyöskentelynä Hämeenlinnassa. Toisen ja kolmannen päivän harjoittelu on tapahtunut kunnissa ja muissa osallistuvissa organisaatioissa. Toinen harjoituspäivä päättyi tiedotusharjoitukseen. Kolmantena harjoituspäivänä toteutettiin yhteinen kunnat ja maakunnan kattava tilannekuvaharjoitus.

Harjoitus ei ole näkynyt alueen väestölle eikä haitannut esimerkiksi pelastusviranomaisten normaalia valmiutta. Kunnissa se on ollut työntäyteinen. Myös Jokioisilla on harjoiteltu kaikkia em. tilanteita ja tehtäviä paikallisesta näkökulmasta ja paikalliset erityispiirteet sekä paikallinen tilannekuva huomioiden.


 

Lisätiedot

Jokioisten kunta
Keskuskatu 29 A
31600 Jokioinen

Kunnanvirasto avoinna
ma klo 9.00-16.30
ti-pe klo 9.00-15.00

Puhelinvaihde
03 418 21
ma klo 8.00-16.00
ti-pe klo 8.00-15.30

Faksi
03 4384 025

Henkilöhaku
(luottamushenkilöt ja henkilöstö) 

Sähköposti
etunimi.sukunimi(at)jokioinen.fi

Virallinen sähköpostiosoite
jokioisten.kunta(at)jokioinen.fi